SunLahti tiedote02.01.2013
SunLahti tiedote: 2.1.2013 Voimistelullista Uutta Vuotta 2013! Ilmoittautumisrumba on nyt saatu järjestykseen (toivottavasti kunnialla) ja yhdet yhteistreenitkin on pidetty. Kaikilla ei ollut vielä mahdollisuutta osallistua niihin mutta ei hätää koska harjoittelemme tammikuussa ja maaliskuussa vielä ennen valtakunnallista yhteisharjoitusta. Helmikuussa ei ole harjoituksia. Näillä kerroilla saamme kyllä homman kasaan liikkeiden osalta ja tarvittaessa harjoitellaan lisää. 1. harjoitukset su 27.1 klo 18-20 (salilla) 2. harjoitukset su 10.3. klo 11-13 (salilla) Tämän lisäksi harjoitellaan muiden seurojen kanssa seuraavasti: VOIMISTELULIITTO TIEDOTTAA: Kenttäohjelmiin osallistuville voimistelijoille järjestetään keväällä 2013 yhteisharjoitukset. Harjoituksissa harjoitellaan siirtymisiä sekä hiotaan liikkeitä. Harjoituksiin osallistuvat kaikki kenttäohjelmiin ilmoittautuneet henkilöt. Harjoitusajat ja -paikat:
Lisäksi ohjelmia harjoitellaan tapahtuman aikana Lahdessa 7.-9.6.2013 seuraavasti: pe 7.6. klo 15.30-17.15 Kisapuiston kenttä la 8.6. klo 11-16 (Lahden Stadion) su 9.6. klo 9-12 Lahden Stadion)
Ne, joilla on kilpailut samaan aikaan osallistuvat tietysti kilpailuihin!
|