Noora Kortelainen, Julia Hannula ja Veera Vilkkilä mitalisijoille Helsingissä20.05.2014 Telinevoimistelijoiden kilpailukausi jatkui upeilla suorituksilla viikonloppuna Töölön kisahallissa. Lauantaina B-luokan vanhempien ikäryhmässä tasaisesti hyviä suorituksia esittänyt Noora Kortelainen sijoittui hopealle. "Paras suoritukseni oli permannolla. Hopeamitali oli iloinen yllätys.", Noora Kortelainen. "Kisa oli kovatasoinen sekä nuoremmissa että vanhemmissa.Hyviä suorituksia tuli paljon ja varsinkin nojapuilla on menty paljon eteenpäin.", iloitsi valmentaja Pauliina Vastamäki. Nuorempien ikäryhmässä Wilma Lahtinen sijoittui hienosti yhdeksänneksi. Wilman yhteispisteet ylsivät jopa VI-kategoriaan. "Nojapuilta pitäisi saada vielä pisteitä paremmin, muuten olen todella iloinen suorituksistani", Wilma Lahtinen. Laura Selin ja Olivia Sevón voimistelivat myös V-kategorian pisteet, mikä on erittäin hieno saavutus. Kilpailuissa jopa 39 ensimmäistä sai vähintään V-kategorian pisteet, joten oli erittäin kovatasoinen kilpailu. Sunnuntaina kilpailemaan pääsivät E- ja F-luokan voimistelijat. Kaikki E-luokan voimistelijat onnistuivat hypyssä hienosti. Lotta Lahtisen pisteet 11,55 riittivät hypyssä viidennelle sijalle. Julia Hannula osallistui F-luokan kilpailuun suorittaen hypyn ja permannon. Tulevana viikonloppuna C- ja D-luokan voimistelijat osallistuvat Turussa järjestettäviin kilpailuihin ja kausi huipentuu kesäkuun alussa järjestettäviin Voimistelupäiviin, jonne seura osallistuu jokaisen luokan kanssa. Lotta Lahtinen, Nenna Karhu, Helmi Österberg, Julia Hannula, Veera Vilkkilä, Aliisa Saarinen, Emma Sassi ja Henna Väisänen. |