Upeita onnistumisia tuliaisina Tampereen kisoista!
17.10.2011
Voimisteluklubi Lohja jatkoi mitalisaalistaan Tampereen Sisun järjestämissä
telinevoimistelun kilpasarjan syyskisoissa sunnuntaina 16.10. Kaksi kultaa,
yksi hopea ja kaksi pronssia sekä paljon pistesijoja saivat valmentajat
kehumaan kuorossa valmennettaviaan.
E-luokan tytöt saivat hypystä kolmoisvoiton. Kultaa
taituroi Mimmi Räikkönen pistein 11,63. Hopealle sijoittui Julia Hannula
11,38 ja pronssia sai Katariina Kaartinen 11,25. Sanni Lehtinen oli kymmenes
pistein 10,05.
Puomilla Katariina Kaartinen voitti kultaa upeilla 11,10 pisteillä. Julia
Hannula oli viides 10,05 ja Sanni Lehtinen seitsemäs 7,40. Lohjalaiset
saivat nyt ensimmäisen kerran mitalin myös permannolta, kun Mimmi Räikkönen
sai pronssia 11,45 pisteillä. Kaartinen oli neljäs 11,00, Hannula kuudes
10,50 ja Lehtinen seitsemäs 10,15 pistein.Tällä kertaa jäätiin nojapuilta
ilman mitalia. Sieltä tuli kuitenkin pistesijoja. Räikkönen oli neljäs 8,00,
Lehtinen kahdeksas 7,60 ja Hannula kymmenes 6,85 pisteellä.
B-luokassa Henna Väisänen sijoittui yhdeksänneksi III-kategorian pisteillä.
Luokassa kilpailivat myös Tuuli Kaukovuo, Helmi Kainulainen, Venla
Karttunen, Lotta Rahikka, Nelli Ojainmaa, Oosa Tahvanainen, Nella
Tossavainen ja Milja Karttunen.
C-luokassa Nuppu Gillberg ja Veera Vilkkilä saivat hienosti IV-kategorian
nousupisteet, mutta jäivät kymmenen ulkopuolelle. Luokassa kilpailivat myös
Oona Åström, Emma Sassi, Mette Konttila, Aurora Jokela, Elsi Tahvanainen ja
Aliisa Saarinen.
D-luokassa kilpailivat Julia Heino ja Noora Kantola. Tyttöjen sarjat alkavat olla jo hallussa, suorituspuhtautta vielä, niin sijoitukset sielläkin nousee.
Seuraavat kisat jälleen ensi viikonloppuna Helsingissä, Töölön kisahallissa.