Menestystä Alppilan Salamien kilpailuissa
14.05.2011 Voimisteluklubi Lohja kilpaili Alppilan Salamien järjestämissä telinevoimistelukilpailuissa lauantaina 14.5 Helsingin Myllypurossa. Saaliina oli yksi kultamitali ja paljon pistesijoja. Kultaa voitti hienosti D-luokassa Sanni Lehtinen V-kategorian pistein. Sanni teki upean puomi-ja hyppysarjan, paransi edellisistä kisoista permanto-ja nojapuusarjaansa eli keräsi näin omat ennätyspisteensä. Harjunkoulun seitsemäsluokkalainen oli yllättynyt voitostaan: ”Kisassa oli niin paljon hyviä tyttöjä ja harjoittelu tänä keväänä on ollut hankalaa loukkaantumisien vuoksi. Mutta nyt kultamitali tuntuukin sitten tosi hyvältä”. riemuitsi Lehtinen. ”Sannilla meni kyllä nyt kaikki putkeen”, iloitsi myös valmentaja Nenonen. ”Yhdeksän pisteen puomi sekä hyppy olivat luokassaan parhaat esitykset.” D-luokassa ei kilpaillut muita lohjalaisia. B-luokka kilpaili jälleen tasaisen varmasti. Tytöt taituroivat kaikilla telineillä upeat suoritukset. Kymmenen parhaan joukkoon selvisi neljä lohjalaista V-kategorian pistein. Veera Vilkkilä oli neljäs, Mette Konttila oli kuudes, Tessa Lehti seitsemäs ja Elsi Tahvanainen kymmenes. Aada Annaniemi jäi niukasti kympin ulkopuolelle ollen yhdestoista IV-kategorian pisteillä. Luokassa kilpailivat myös Emma Silfverberg, Aliisa Saarinen ja Nelli Ojainmaa.
C-luokassa Julia Heino, Helmi Österberg ja Noora Kantola saivat III-kategorian pisteet. Mukana olivat myös Inka Talvasto, Nuppu Gillberg, Nelli Laitinen, Janina Heiskanen, Jenna Lammi ja Oona Åström. C- Luokassa oli suurin määrä kilpailijoita ja joillakin telineillä tämä näkyi armottomasti tyttöjen pisteissä. Tyttöjen sarjat olisivat ansainneet hieman suurempiakin pisteitä. ”Mutta tällaista tämä kilpailu välillä on”, harmitteli Nuutinen mutta kehui samalla C- tyttöjen suorituksia. ”Sarjat olivat tytöillä onnistuneet, eteenpäin ovat hienosti menneet”. E-luokassa Katariina Kaartinen oli puomilla kuudes. Julia Hannula sijoittui hypyssä kuudenneksi ja Mimmi Räikkönen yhdeksänneksi. ”Tässä luokassa maajoukkuelinjan puolelta oli tultu kisailemaan kilpaluokkaan ja näin E-luokan taso koveni entisestään. Tytöt pärjäsivät siihen nähden erittäin hyvin. Meidän tyttöjen sarjat ovat kuitenkin oikein hyvässä mallissa ja oikeastaan ainoa, mikä vaatii vielä lujempaa treeniä, on nojapuut”, kertoi Nenonen.
|