Onnistumisia STVK:n kilpailuissa
11.11.2013 Voimisteluklubi Lohjan telinevoimistelijat osallistuivat lauantaina 9.11.2013 STVK:n kilpalinjan kilpailuihin Helsingin Myllypurossa.
Pitkä kisapäivä aloitettiin aamulla B-luokan kilpailuilla, joissa oli osallistujia yhteensä reilu 100. Vanhempien ikäluokassa Milja Malkamäki voitti hienosti VI-kategorian pisteillä. "Mulla oli tavoitteena VI kategorian pisteet. Ja onnistuin siinä! Tosi kivalta tuntuu!" Milja voimisteli 9-9,50 pisteet hypystä, puomilta ja permannolta. Emma Davidsson sijoittui toiseksi. Emman pisteet hypystä 9,5-10.
Nuorempien ikäluokassa Laura Heikura sijoittui viidenneksi VII-kategorian pistein, joka on paras pistekategoria mitä voi saada. ”Hyvät pisteet, vaikka jälka onkin ollut viikon ajan kipeä”, Laura Heikura.
Päivällä kilpailtiin C- ja D- luokissa. C-luokan Juulia Raitanen jatkoi vahvaa tekemistään ja sijoittui nuorempien ikäluokassaan toiseksi. Polven rasitusvamma on vaivannut Juuliaa, mutta nyt useamman viikon tauon jälkeen paluu harjoituksiin ja kisoihin sujui jännityksestä huolimatta todella hyvin. Juulia oli erittäin tyytyväinen ja iloinen sekä nojapuu suoritukseen että puomiin, joista kummastakin sai hyvät pisteet 9 – 9,5.
Vanhempien ikäluokassa Nora Heikura sijoittui myös toiseksi. ”Tein parhaan puomisuoritukseni tähän asti ja olen iloisesti yllättynyt sijoituksestani”. Nora voimisteli puomilta pisteet 8,5-9. Elsi Tahvanainen sijoittui hienosti neljänneksi V-kategorian pistein. Noora Purtola oli seitsemäs.
Henna Väisänen voimisteli myös hopealle, D-luokassa. Hennan parhaat pisteet tulivat hypystä 9-9,5. Aliisa Saarinen sijoittui kuudenneksi.
Iltakisassa kilpailiin E-ja F-luokissa. Lotta Lahtinen onnistui hypyssä ja sijoittui viidenneksi. Veera Vilkkilä oli hypyssä kahdeksas. Nuppu Gillberg teki siistin ja pysyvän puomisarjan ja näytti itsekin yllättyneeltä kuinka hyvin se sujui. Sijoitus oli neljäs pistein 11,20. Julia Heino oli puomilla kahdeksas. Permannolla parhaimman sijoituksen (12.) nappasi Helmi Österberg pistein 10,00. Helmi oli myös neliottelussa 12. yhteensä 38 voimistelijan joukosta.
F-luokan Julia Hannula aloitti kilpailukautensa näistä kilpailuista. Julia kilpailee vain hypyssä ja permannolla. Hypystä tuli voitto pistein 12,25 ja permannolla Julia oli kolmas, pisteet 9,10.
Tulevana viikonloppuna kilpaillaan Turussa JunnuGym- joukkuekilpailut, joihin Voimisteluklubi Lohja osallistuu B-, C-, D- ja E -joukkueiden kanssa.
C-luokan Juulia Raitanen on sijoittunut kaikissa tämän syksyn kilpailuissa mitalisijalle.
Tuloksia:
B-luokka nuoremmat 5.Heikura Laura VII-kat.,10. Vilkkilä Seela VI-kat., Hermens Maya VI-kat. ,Stenbacka Sara V , Selin Julia IV, Lahtinen Wilma III , Malmi Venla III, Metsäranta Minea III, Tikkanen Sanni III, Selin Laura II, Sevón Olivia II, Suokko Neea II
B-luokka vanhemmat 1. Malkamäki Milja VI-kat. , 2. Davidsson Emma VI-kat., 4. Hiissa Jasmin V-kat., 6. Ruhanen Elina iV-kat., Kortelainen Noora III-kat, Salovaara Martta II-kat.
C-luokka nuoremmat 2. Raitanen Juulia VI-kat. , Tahvanainen Oosa V-kat., Karttunen Milja IV-kat., Ahmaoja Elsa III, Laakso Salla III
C-luokka Vanhemmat 2. Heikura Nora V-kat., 4. Tahvanainen Elsi V-kat. , 7. Purtola Noora IV-kat., Kiesi Wilma IV, Karttunen Venla III, Ojainmaa Nelli III, Joutsen Iida II
D-luokka vanhemmat 2. Väisänen Henna V-kat., 6. Saarinen Aliisa IV-kat. Sassi Emma III, Silfverberg Emma III
E-luokka neliottelu 12. Österberg Helmi , 13. Vilkkilä Veera, 20. Gillberg Nuppu, 22. Karhu Nenna, 25. Heino Julia, 26. Lahtinen Lotta yhteensä 38 voimistelijaa.
E-luokka hyppy 5. Lahtinen Lotta 12,35, 8. Vilkkilä Veera 12,00, 13. Österberg Helmi 11,45, 21.Gillberg Nuppu ja Karhu Nenna 11,05, 27. Heino Julia 10,80
E-luokka nojapuut 10. Vilkkilä Veera 9,65 , 23. Heino Julia 9,00, 26. Karhu Nenna 8,85, 29. Österberg Helmi 8,45, 32. Gillberg Nuppu 7,65
E-luokka puomi 4. Gillberg Nuppu 11,20, 8. Heino Julia 10,70, 11. Österberg Helmi 10,20, 26. Vilkkilä Veera 8,50, 29. Lahtinen Lotta 7,20, 30. Karhu Nenna 6,90
E-luokka permanto
12. Österberg Helmi 10,00, 15. Lahtinen Lotta 9,70, 18. Karhu Nenna 9,60, 20. Vilkkilä Veera 9,50, 26. Gillberg Nuppu 8,65
F-luokka Hyppy 1. Julia Hannula 12,25
F-luokka Permanto 3. Julia Hannula 9,10
|