Kevätnäytös la 11.5.2013 - päivitettyä infoa!08.05.2013
Tiedoksi seuran jäsenille! Seuran jokavuotinen kevätnäytös järjestetään lauantaina 11.5.2013. Näytöspaikkana toimii Järnefeltin liikuntahalli. Kaikki ryhmät eivät esiinny molemmissa näytöksissä vaan ne on jaettu viime vuoden tapaan päivittäin. Esiintymisjakolistasta näette kummassa näytöksessä lapsenne esiintyy. Huomatkaa myös että esim. kilparyhmät esiintyvät molemmissa näytöksissä. Näytöksen kenraaliharjoitukset ovat perjantaina harrasteryhmillä ja lauantaiaamuna kilparyhmillä ja Cheerillä. Harjoitusajat ovat klubeittain eli esim. kaikki kuperkeikkaklubit tulevat kenraaleihin yhtä aikaa. Kenraaliharjoituksessa tulee olla paikalla n. 10 min. ennen oman vuoron alkua esiintymisvaatteet päällä. Ohjaajat ottavat esiintyjät vastaan. Aikatauluun merkityn ajan päätyttyä voimistelijat voivat lähteä pois elleivät harjoittele myöhemmin vielä jonkun muun ryhmän kanssa. Esiintymisvaatteista ja muusta rekvisiitasta ilmoitetaan ryhmäkohtaisesti ohjaajien toimesta.
Ryhmäjako ei ole sama kuin esiintymisjärjestys! Ryhmäjako ja kenraaliharjoitusaikataulu |