Kilpailukausi alkamassa - kaksi uutta tulokasta kilpailun polulle24.02.2014 Telinevoimistelijoiden kilpailukausi alkamassa - kaksi uutta tulokasta kilpailun polulle Voimisteluklubi Lohjan Janna Alakurtti ja Elsa Norrby osallistuivat sunnuntaina 23.2.2014 Voimisteluseura Helsingin järjestämään Asema -kilpailuun ja näin ollen ovat uusimmat tulokkaat kilpailevien voimistelijoiden joukkoon.
Asema -kilpailu tulee suorittaa ennen kuin voi aloittaa kilpailemisen ensimmäisessä kilpailuluokassa, B-luokassa. Asemalla annetaan vain sanallista arviota, suorituksia ei pisteytetä. Ja mikä parasta, kaikki osallistujat saavat mitalin.
Voimistelijoiden tukena Asemalla oli valmentaja Katariina Kaartinen. "Tytöt suorituivat Asema -kisasta hienosti ja saivat hyvää palautetta arvioijalta."
"Tämä oli oikein hyvää harjoitusta ennen kilpailukauden alkua."
Elsa Norrby ja Janna Alakurtti (Kuva: Tomi Norrby)
Telinevoimistelijoiden varsinainen kilpailukausi alkaa 8.3.2014 Lohjalta, kun Voimisteluklubi Lohja järjestää kauden ensimmäisen kilpailut.
|