Voimisteluliiton mestaruudet ratkottiin Tampereella28.04.2014 Voimisteluliiton mestaruudet ratkottiin Tampereella 26.-27.4.2014.
Historian ensimmäiset Voimisteluliiton mestaruuskilpailut järjestettiin Tampereella, Tampereen Voimistelijoiden toimesta.Lauantai aamu alkoi B-luokan kilpailuilla, ja siellä Voimisteluklubi Lohjan Minea Metsäranta ja Noora Kortelainen nappasivat upeasti jaetun hopeasijan. "Olen tyytyväinen suoritukseeni kisoissa. Sain ensimmäisen kerran VI- kategorian pisteet ja hypystä 9,5-10. Odotan innolla jo seuraavia kisoja", Minea Metsäranta. Noora Kortelainen oli myös tyytyväinen kilpailuiden jälkeen."Kokonaisuudessaan kisa meni kivasti, erityisesti puomilla onnistuin." Jasmin Hiissan sijoitus B-luokassa oli kuudes ja Julia Selin voimisteli jaetulle yhdeksännelle sijalle. Minea Metsäranta ja Noora Kortelainen.
B-luokan nuorempien ikäluokassa Wilma Lahtinen ja Laura Selin onnistuivat oikein hyvin ja saivat V-kategorian pisteet. Sijoituksille se ei näissä kilpailuissa riittänyt, jossa 14 ensimmäistä sai VII-kategorian pisteet ja siitä seuraavat 16 voimistelijaa saivat VI-kategorian pisteet. Wilma Lahtisen kisamaskotti. C-luokassa Milja Malkamäki sijoittui pronssille vanhempien tyttöjen ikäluokassa. "Kisa oli mielestäni tiukka. En millään uskonut, että pääsen edes kympin sakkiin. Olen siis tosi iloinen pronssista", Milja Malkamäki. Myös Elsa Ahmaoja onnistui hienosti ja sijoitus oli seitsemäs. Nuoremmissa Laura Heikuran sijoitus oli kuudes, ja Laura Kemola oli kahdeksas. "C-luokan seuramestaruuskilpailussa jäimme täpärästi neljänneksi, mikä hieman jäi harmittamaan, mutta neljäs sijoitus ei ole huono sekään", valmentaja Miia Nenonen. Milja Malkamäki.
D-luokan vanhempien ikäluokassa kymmenen parhaan joukkoon ylsivät Aurora Jokela, Nora Heikura ja Elsi Tahvanainen. Tytöt voimistelivat V-kategorian pisteille. Juulia Raitanen voimisteli myös V-kategorian pisteille nuorempien ikäluokassa, mutta se ei valitettavasti riittänyt kymmenen parhaan joukkoon tässä kovatasoisessa kilpailussa.
D-luokan osallistujat. Aurora Jokela, Elsi Tahvanainen, Emma Silfverberg,
Oosa Tahvanainen, Juulia Raitanen, Milja Karttunen, Nora Heikura, Jessica Järvi ja Noora Purtola. Sunnuntaina kilpailtiin E- ja F-luokkien kilpailut, sekä maajoukkuelinjan kilpailut.
Voimisteluklubi Lohjan Julia Hannula osallistui F-luokan kilpailuissa hyppyyn ja permantoon. Julian pisteet hypystä 10.70 ja permannolta 10.70.
E-luokan kilpailuun osallistui yhteensä 54 voimistelijaa, joista Vk-Lohjan voimistelijoita 10.
Neliottelussa Veera Vilkkilä oli 13 ja Helmi Österberg 14. Kilpailuissa jaettiin palkinnot vain neliottelusta. Nenna Karhun sijoitus puomilla oli kahdeksas, joka on loistava suoritus. Julia Heino ja Helmi Österberg olivat hypyssä jaetulla yhdeksännellä sijalla.
Seuramestaruuskilpailussa B-luokan joukkue sijoittui jaetulle seitsemännelle sijalle yhteensä kahdestatoista joukkueesta.
Seuran edustajat B-luokassa:
C-luokan seurakilpailun tulos oli neljäs kymmenestä seurasta.Hiissa Jasmin, Hänninen Hertta, Koivumaa Jina, Korhonen Nella,
Kortelainen Noora, Lahtinen Wilma, Metsäranta Minea,Norrby Elsa,
Pesonen Wilma, Salovaara Martta, Selin Julia Mimosa, Selin Laura Isabel,
Sevon Olivia, Tikkanen Sanni
Seuran edustajat C-luokassa:
Nyt seuraa parin viikon tauko kilpailuista ja keskitymme täysillä seuran kevätnäytökseen, joka järjestetään 10.5.2014 Järnefeltin liikuntahallilla. Kilpailukausi jatkuu vielä kesäkuun alkuun asti.Ahmaoja Elsa, Davidsson Emma, Heikura Laura, Hermens Maya,
Karttunen Venla, Kemola Laura, Kiesi Wilma, Koivukoski Aino,
Malkamäki Milja, Poikolainen Pihla, Rahikka Lotta Julia, Ruhanen Elina,
Stenbacka Sara, Vilkkilä Seela
D-luokan joukkue sijoittui yhdeksänneksi yhteensä kolmestatoista seurasta.
Seuran edustajat D-luokassa:
Heikura Nora Ida Maria, Jokela Aurora, Järvi Jessica, Karttunen Milja,
Purtola Noora, Raitanen Juulia, Silfverberg Emma, Tahvanainen Elsi,
Tahvanainen Oosa
E- ja F-luokkien joukkueen sijoitus oli kahdeksas kahdestatoista seurasta.
Seuran edustajat E- ja F-luokissa:
Gillberg Nuppu, Hannula Julia, Heino Julia, Karhu Nenna,
Lahtinen Lotta, Laitinen Nelli, Saarinen Aliisa, Sassi Emma,
Vilkkilä Veera, Väisänen Henna, Österberg Helmi
Voimisteluliiton mestaruuskilpailuiden kaikki tulokset luettavissa täältä. |