Kilpailukausi käynnistyy

19.09.2017

Kilparyhmät valmistautuvat kilpailukauden avaukseen

 

 

Pauliina_Vastamaki_2.jpg

Akrojen kisakausi alkaa Tampereelta ensi viikonloppuna. Tavoitteena on ehjät suoritukset ja voimistelun ilo. Kauden ensimmäisissä kisoissa on aina ekstrajännitystä ilmassa niin voimistelijoilla kuin valmentajillakin.

Kisakausi jatkuu omissa kisoissa Lohjalla lokakuun lopussa. Sinne pyritään jo hieman vaikeuttamaan sarjoja ja osa tytöistä vaihtaa kilpailuluokkaa.

 

                                          Akron valmentaja Pauliina Vastamäki

 

 

Tessa.jpg

NTV kisakausi starttaa Voimisteluklubi Lohjan omilla kilpalinjan kisoilla lauantaina 30.9.2017. Tavoitteena on aloittaa kausi perusvarmoilla kisasarjoilla.

Kausi jatkuu lokakuussa, jolloin myös maajoukkuelinjan tytöt kilpailevat pakollisilla sarjoilla. Voimistelijat kisaavat kolmissa kisoissa ja kisakausi päättyy marraskuun alussa. Tytöt ovat harjoitelleet ahkerasti ja iloisin mielin, joka toivottavasti näkyy myös kisasuorituksissa.

                                                 NTV päävalmentaja Tessa Alanko

 

 

31.03.2018KESÄLEIRIT 2018
13.06.2018Menestystä Voimistelupäivillä ja Gymnaestrada kuulumisia
11.06.2018Ilmoittaudu syksyn ryhmiin
06.06.2018Voimisteluklubi Lohja mukana Gymnaestradassa
06.06.2018Testitreenit kilparyhmiin 6.8 ja 8.8.2018
24.05.2018Etsimme tuntiohjaajia kaudelle 2018-2019
23.05.2018Voimisteluklubi Lohja on valmistautunut GDPR:n tuloon
20.05.2018Camillalle ja Veeralle hopeaa Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa
16.05.2018Kevätnäytöksessä palkitut
15.05.2018Voimisteluklubi Lohjan organisaatio uudistuu.

Siirry arkistoon »