Voimisteluklubi Lohjan organisaatio uudistuu.

15.05.2018

Voimisteluklubi Lohjan organisaatio uudistuu.

Seurassamme kevään aikana tapahtuneet henkilöiden työnantajien vaihdokset ovat mahdollistaneet koko seuran organisaatiossa tapahtuvat suuremmat muutokset. Seuramme panostaa tulevaisuuteen ja seuran kehittämiseen monella rintamalla. Juuri päätökseen saamamme rekrytoinnit vahvistavat merkittävästi seuran toiminnan kehittämistä sekä suuntaavat olemassa olevia resursseja oikeisiin asioihin.

Seurassamme aloittaa kesän aikana myös kaksi uutta työntekijää. Hanna Lehtilä aloittaa työt 1.7.2018 ja Tuisku Saarinen 1.8.2018. Sekä Hanna että Tuisku opiskelevat Haaga-Helia AMK:ssa liikunnanohjaaja AMK -tutkintoa ja valmistuvat noin vuoden kuluttua.

Niina Vuorela keskittyy siirtymäkauden jälkeen toimimaan seuramme NTV:n Päävalmentajana. Näin varmistamme, että Niina pystyy keskittymään enemmän valmentamiseen ja sen kehittämiseen sekä myös nuorien valmentajien tutorointiin. Niina siirtää toiminnanjohtajan tehtävät kesän ja syksyn aikana Hannan vastuulle. Hanna Lehtilä tulee toimimaan Voimisteluklubin toiminnanjohtajana ja organisaatiossamme kaikkien valmentajien esimiehenä. Tuisku Saarinen aloittaa työt seurantyöntekijänä. Hänen erikoisvastuualueinaan ovat fyysinen ja psyykkinen valmentaminen ja sen kehittäminen.

Rekrytoinnit vaikuttavat myös 1.6.2018 alkavan kauden johtokunnan kokoonpanoon. Sekä Hanna, että Tuisku tulevat molemmat jättämään paikkansa johtokunnassa ennen kuin aloittavat työnsä seurassa.

Nykyisessä johtokunnassa siis paikkansa jättävät seuraavat henkilöt: Manu Heikura, Hanna Lehtilä, Tiia Vierimaa, Miia Nenonen, sekä Teppo Louhenkilpi. Kiitämme kaikkia seuran eteen tehdystä työstä.

Voimisteluklubi Lohjan johtokunta

16.04.2024Kesän kovin juttu - liikunnallinen monilajileiri lapsille
13.03.2024Kevätnäytös -tiedote
05.03.2024Seuran kevätkokous 9.4.2024 klo 18.00
04.03.2024Uusia tuulia näköpiirissä
22.01.2024Jäsentiedote kevät 2024
17.01.2024Harrastepuolen tehotreenipäivä 4.2.2024 klo 14-17
09.01.2024PerheVoikka jatkuu 21.1.2024
18.12.2023Toimisto lomalla 20.12.2023-7.1.2024
13.12.2023Ilmoittautuminen esikilparyhmien kokeilujaksolle on avoinna!
27.11.2023Ilmoittautuminen kevätkaudelle 2024 aukeaa uusille jäsenille 29.11.2023 klo 9.00

Siirry arkistoon »