Harrasteryhmät

Seuran harrasteryhmät kuuluu Voimisteluliiton Voimistelukoulu-käsitteen alle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikessa alle 12-vuotiaiden voimistelussa ja liikunnassa lapsi on aina keskiössä.

Perusliikuntataitojen ja voimistelun alkeistaitojen oppiminen tapahtuu leikin kautta, laadukkaassa ohjauksessa tai valmennuksessa, panostaen lasten innostumiseen ja onnistumisen kokemuksiin. Tavoitteena on saada lapsi tunnistamaan omat vahvuutensa, innostumaan liikunnasta, löytämään oman tapansa liikkua ja ponnistamaan Voimistelukoulusta juuri omannäköiselle liikkujan polulle voimistelun, tanssin tai muun lajin parissa.


Mistä aloittaa?

Telinevoimistelun harrastus aloitetaan 1 -ryhmistä. Ryhmästä toiseen siirytään taitojen karttuessa ja ohjaajien suosituksesta.

Akrobatiavoimistelu aloitetaan Akro 1 -ryhmästä ja edetään Akro 2 -ryhmään oman taitotason mukaisesti.

Trampoliinivoimistelussa aloitetaan Tramppa Startti alkeet - ryhmässä ja siitä edetään taitojen karttuessa.

FreeGymissä ei ole tasoryhmiä.

Ryhmien minimiosallistujamäärä on 7, jotta ryhmät toteutuvat. Trampoliini- ryhmissä minimiosallistujamäärä on 5, jotta ryhmät totutuvat. Mikäli ryhmä
joudutaan peruuttamaan liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi, pyrimme
tarjoamaan jotain muuta vaihtoehto ryhmää.

Ryhmästä toiseen siirtymistä ohjaa Voimisteluklubin oma taitopolku:

45min /vko : Kuperkeikka-ryhmät.

1 h / vko: Voltti 1-2, Flikki 1-3, Akro 1, FreeGym ja Tramppa Startti ja Taso 1 (Pronssi)

1,5 h / vko: Tramppa Taso 3 (Kulta)

2 h / vko: Akro 2

2 x 1,5 h / vko: Voltti jatkoryhmä ja Flikki 2-3 jatkoryhmät

3 x 2,5h / vko: Flikki 4 jatkoryhmä

Harrasteryhmien jatkoryhmissä on mahdollista harjoitella useamman kerran viikossa samassa ryhmässä. Ryhmät ovat tarkoitettu motivoituneille harrastepuolen voimistelijoille. Harjoitusmäärät ovat normaali ryhmiä pidemmät ja yhden harjoituskerran aikana saadaan tehtyä enemmän ja monipuolisemmin lajiharjoittelua.


4-6 vuotiaat

Tytöille ja pojille on tarjolla: Kuperkeikka -ryhmät

Ryhmät ovat lapsen ensimmäinen oma voimisteluryhmä, johon lapsi voi osallistua ilman vanhempaa. Tunnin aikana harjoitellaan monipuolisesti perusliikkumistaitoja, tasapainotaitoja sekä telineillä olo taitoja. Ryhmissä harjoitellaan leikinomaisesti antaen jokaisen voimistelijan kehittyä yksilöllisesti. Ei taitovaatimuksia ryhmään pääsyssä.

6-9 vuotiaat

Telinevoimistelussa tytöille on tarjolla: Voltti -ryhmät

Akrobatiavoimistelussa on tarjolla: Akro 1 -ryhmä

FreeGymissä on tarjolla pojille ja tytöille : FreeGym -ryhmä alle 9v.

Trampparyhmissä on tarjolla: Tramppa Startti alkeet, Tramppa Taso 1 (Pronssi)

* Tarkemmat lajikuvaukset löytyvät täältä.

* Katso ryhmien harjoitusajat täältä.

Yli 9 vuotiaat

Telinevoimistelussa tytöille on tarjolla: Flikki -ryhmät

Akrobatiavoimistelussa on tarjolla 6-12 vuotiaille: Akro 1 -ryhmä

FreeGymissä on tarjolla : FreeGym -ryhmä yli 9v.

Trampparyhmissä on tarjolla: Tramppa Taso 1 ( Pronssi), Tramppa Taso 2 (Hopea9 ja Tramppa Taso 3 (Kulta)

* Tarkemmat lajikuvaukset löytyvät täältä.

* Katso ryhmien harjoitusajat täältä.

Aikuisten telinevoimistelu -ryhmä

Aikuisten telinevoimistelu on ryhmä, jossa harjoitellaan telinevoimistelun kaikkia osa-alueita. Harjoituksissa harjoitellaan telinevoimistelun perusteita ja kokeillaan uusia temppuja edeten osallistujan omien taitojen mukaan. Samalla kehittyvät myös fyysinen kunto sekä kehonhallinta. Aikuisten ryhmään osallistuminen ei vaadi aiempaa voimistelutaustaa.